Mun ajatus on katkennut jo pitkän aikaa sitten enkä tiedä mitä kirjoittaa.

Rakkaus on samalla liian laaja skaala ja liian suppea jotta siitä voisi kirjoittaa.

Kirjoittaisinko aamuisista keskusteluistamme, hiljaista mökötyshetkistä tai illan viimeisestä suudelmasta?

Kirjoittaisinko siitä, että kanssasi olen paras mahdollinen versio itsestäni vai siitä, että kun en ole kanssasi, olen se keneltä olet saanut 100 viestiä vain minuuttien aikana?

Ehkä nyt ymmärrän miksi ihmiset rakastuvat, se on maailman ihanin ja kamalin asia samaan aikaan.

Puren mun posket rikki

ja ajattelen et kaikki on hyvin.

Sateen ropina sateenvarjon päällä tuntuu turhalle ja ärsyttävälle.

Vielä viimeinen henkonen päivän ensimmäisestä tupakasta ja stögään tumpin maahan. 

Katselen kuinka sade alkaa hiljalleen muodostaa lammikoita eikä missään näy ihmisiä, miksi näkyisikään, onhan kello vasta 07:26 lauantai aamuna.

Tosin kuulin kuulokkeideni läpi muutama minuutti sitten koiran haukunnan, Imagine Dragonsin It's Time - biisi tuo mieleeni sinut.

Hiljalleen keuhkoihin imeytyvä nikooni,

siksin viimeinen lonkero jääkylmänä vasemmassa kädessä,

ihmisten ilon täyteläinen nauru korvissamme, 

edessämme hiipuva auringonlasku on vain osoitus siitä että päivämme vähenevät täällä,

siksi pidänkin kädestäsi kiinni.

Olet elämäni ensimmäinen rakkaus

Ja minä vieläkin katson sinua jokaisella kerralla kun näen sinut kuin olisit ihmeellisin asia maan päällä, minulle oletkin.

En edes osaa kuvailla tunnetta kun olen kanssasi, toiset sanoisivat tämän tunteen olevan 'alkuhuumaa' mutta silloin minun alkuhuumani sinuun olisi kohta kestänyt viisi kuukautta, en oikein usko.

Mutta olen onnellinen kanssasi, aamuisin avaan viestisi ensimmäisenä herätessäni ja iltaisin nukahdan hymy huulillani ajatellen sinua ja nauruasi.

Ja parasta kaikessa tässä on se, että voin olla täysin oma itseni seurassasi; voin olla vihainen jos siltä tuntuu, voin itkeä jos haluan ja nauraa kuin mielipuoli koska sinä olet ottanut minut osaksi maailmaasi tälläisenä kuin olen.

Olet elämäni ensimmäinen rakkaus.

Rakastan sinua

Kävelet ulos kirpeän raikkaaseen aamuun, kädessä kahvikuppi ja tupakka.

Tulen jakkaran kanssa viereesi, sytytät tupakkasi ja vedät päivän ensimmäisen nikotiiniannoksen keuhkoihisi.

Mietimme edellistä yötä ja sitä, mitä söisimme aamupalaksi.

Päädymme kalapuikkoihin ja paistettuihin muniin.

Ja minä katselen sinua vaikka olet juuri tullut suihkusta kanssani, aamu-uniset silmäsi katsovat tupakkaa samalla kun vedät sen mustaherukkamentol-makua henkeesi.

Olet kauneinta mitä tiedän, kun avasin silmäni olit siinä ja pidit kiinni kun en saanut unta, jaksat suudella huuliani vaikka ne ovat yön jäljiltä kuivat, jaksat kuunnella Kasmirin Ryan Gosling-biisiä kanssani ja laulaa kertosäettä monta kertaa putkeen.

Rakastan sinua.

Rakasta minua vielä sekuntti pitempään,

suutele itsesi rakkauden kanssa huulilleni,

anna minun rakastuttaa itseni tuoksuusi,

merkitä sinut omakseni ja kuvitella huominen kanssasi.

Anna minulle vielä sekuntti enemmän,

anna viimeinen katse,

älä anna hihansuusta irtoavan käden olla viimeinen kerta kun kosketat minua.

Lupaa minulle että tulet uudestaan työntämään hiukseni korvani taakse,

lupaa, että tulet suutelemaan harhautuneita huuliani aamuisin vielä uudestaan.

Ketä me olemme?

Minä olen vienoinen nousuhumala ja kikattava ääni valokeilassa,

Sinä taas kännissä toisia parittava hiljainen ääni taustalla.

Minä olen punavalkoisen mekon viimeinen laskos,

Sinä olet saksien ensimmäinen leikkaus arpi.

Minä olen lapsellinen ja lapsenmielinen keinu tarhan pihassa,

Sinä olet taas viimeisen metron kahiseva jarrutusääni huoltovarikolla jossa ei ole ketään.

Paljastuminen

Edellinen ei jaksanut kannatella valtavaa persoonaani,

ei jaksanut katsella iltaisin itkuisia silmiäni eikä jaksanut suudella poskiltani noita kyseisiä kyyneleitä ja sanoa, että mä oon tässä, sun ei tarvitse pelätä.

Edellinen ei vetänyt minua itseään vasten kun makoilimme sängyssä, ei nauranut eikä pitänyt kiinni kun olisi pitänyt.

Edellinen ei pakottanut minua kokeilemaan omia rajojani kokoajan, ei odottanut että olisin rauhoittunut vaan sulki oven ja lähti pois.

Edellinen vain istui luonani ja katseli minua, katseli eikä huutanut minulle vaikka olin tehnyt virheen, ei näyttänyt minulle itsestään mitään ja minä paljastin hänelle kaiken itsestäni.

Ja eniten pelkään että jos paljastan itseni sinulle, sinä et näytä itseäsi minulle.

Hänen silmänsä ovat kuin sade. Iho kuin talvi, keuhkot kuin poltettu helvetti.

Hän maistuu taivaalle ja tupakalle.

Hän elää kuin hurrikaani, hän polttaa meitä kuin aurinko.

Hänellä on kaikki maailman meret iiriksissään, kahvia naurun seassa.

Sydän rakastuu, hymy kuin kevät, ajatukset samanlaiset kuin kesä, hän jättää sinut samallailla kuin talvi tulee, äkkiä ja arvaamatta.

Hän muuttuu kuin vuodenajat, hän unohtaa meidät.

Vaaleat hiukset,

hieman sumuiset silmät katsoivat minua kun nojasin Kallion  kattohuoneiston kaakeliseinää vasten.

Lapsenomaisesti haluan rakastaa sinua,

haluan rakastua sinuun entistä enemmän

ja haluan vaihtaa monia suudelmia yön aikana.

Haluan jakaa onnen hetkeni kanssani, itkeä vahvojen käsiesi välissä maailman epäreiluutta ja haluan yrittää kovistella sinua leikkimielisesti.

Haluan tuottaa sinulle nautintoa, haluan että tiedät että nautin sinusta joka hetki, joka kerta kun näen sinut haluan juopua suudelmistasi yhä uudestaan ja uudestaan.

Tajuan vasta nyt, kun istuin kanssasi metron penkillä ja hätääntynyt katse silmissäsi yritit tulkita sanojeni merkitystä, että olet niin täydellinen minulle.

Omalla tavallasi niin viaton mutta kuitenkin osaat käsitellä minua kuin olisin arvoikkain omaisuutesi.

Ja toivon että ymmärrät että rakastun sinuun pikkuhiljaa enemmän ja enemmän, tummiin hiuksiisi ja huonoon läppääsi otsastani, käsiesi pakonomaiseen liikeeseen sekä tutkivaan katseesi.

Huomaan että tarvitsen konkretiaa:

jotain johon koskea ja nojata,

jotain mitä kurkottaa pimeydestä luokseni

ja jonka tiedän olevan siinä.

Kuitenkin jossain kohtaa kroppani vavahtaa ja kuulen oman ääneni kuiskaavan korvaasi;

'Mä en tiedä mitä sä oot tehny mulle.'

Innoitus,

inpiraatio,

haluaisin olla sun kanssa 24/7.

Osaan kuvitella tilanteen, missä sinä makaat ilman paitaa sängyllä puoliksi peiton alla, hymyillen unissasi jollekkin muka hauskalle asialle ja käännyt minuun päin siniset silmäsi vieläkin kiinni, kuinka jalkasi koskettaa omaani jolloin havahdun omista mietteistäni katsomaan hiukan jo avautuneita, sumeita, utuisia ja unisia silmiäsi.

Osaan kuvitella tilanteen jossa kosketan kädelläni kasvojasi ja sipaisen villisti eri suuntiin hapsottavia mustia hiuksiasi taaksepäin saamaan ne näyttämään entistä houkuttevimmille koskettaa uudestaan.

Osaan kuvitella tilanteen jossa mahdollisesti avaat silmäsi uudestaan kun olen jo jonkin aikaa ihaillut sinua uskaltamatta sanoa sanaakaan.

Ja sä katsot mua vaativasti silmiin ja mun on pakko kääntää mun katse pois koska se tuntuu luontevimmalle.

Osaan kuvitella kuinka näen auringon hiljaisten säteiden tunkeutuvan vaaleille lakanoille, samalla kun käännät kasvoni vahvoilla käsilläsi takaisin itseesi päin. Ja osaan kuvitella että sä tiedät että mua hermostuttaa, koska mua pelottaa. Mua pelottaa etten mä ole sulle tarpeeksi. Kuinka se pelottaa aina, joka kerta.

Oon paketti mihin o unohdettu liimata tarrat:

"käsittele varovasti",

"räjähtävää",

"helposti syttyvää".

Työnsin sut kauemmas,

niiku oon työntäny muutaman muunkin pojan.

Ja kirosin muutaman kerran idioottimaisuuttani,

ilmeesi oli näkemisen arvoinen

kun et ymmärtäny mitä sanoin juuri.

"Kai sä ymmärrät idiootti et tää pilais meiän ystävyyden?"

Viime kesästä erityisesti mieleeni on jäänyt vain muutama hetki.

Esimerkiksi se kun juokset mua vastaan Landboon hiekkakentän poikki,

tai kun heittelitte kaljapulloja alas katolta,

aamu-uniset facetimekeskustelumme,

kielletyllä kalliolla istuminen sekä tyhjien tölkkien varominen,

lasittuneiden katseiden kohtaaminen,

turhautuneisuus kun yritit etsiä avaimia.

Niin paljon asioita joita muistan vasta nyt, kun niiden aika on jo kaukana takana.

Muistatko, kun nukahdimme kesäisin vasta aamuyöllä viideltä?

Kun heräsimme aamulla vain huomataksemme että olemme vieläkin hiukan humalassa?

Silloin aamun pikkutunneilla itkin yksin itseäni uneen pimeässä, sillä rakastin sinua ja en rakastanut samaan aikaan.

Kun elämä oli yhtä sotkussa kuin hiukseni oksennuksen jäljiltä ja samaan aikaan yhtä selkeä kuin Landboon monta kilometriä pitkä suora.

Ja mä muistan etten itkenyt Vuosaaressa silloin ja lupasin etten suutele ketään. Ja kuinka bussissa matkalla kotiin meinasin oksentaa sun syliis.

Ne kaikki kuusen alle kuselle-reissut, "älä mene mereen sä oot kännissä!"- huudot.

Muistan että näin sut ilman paitaa ja kysyin sulta kuka oot, vastasit oman nimesi ja kommentoit mun persettä koska mulla oli Levikset jalassa. Muistan sut siitä koska ite katselin maailmaa erilaisesta näkökulmasta sinä iltana.

luin yhden sun lauseistas jotka oot kirjotellu pikkuhumalassa aamu neljältä yöllä. se sai mut ajattelee aikaa vuos sit.

aikaa kun mä illalla kömmin sun sänkyys, sä tuoksuit vähä kakstahti bensalle ja hajuvedelle. armollisesti sä nostit mustilla lakanoilla päällystettyä peittoas ja otit mut ainakin hetkellisesti osaks sun pientä maailmaa. vaikkei teillä ollu ketään kotona, me kuiskailtiin ja sä silitit hiljalleen mun kasvoja pimeässä.

istahdin ikkunasi alle

ja lauloin kauneimman balladin minkä tiedän,

mutta kauniiden sanojen sijaan,

käytin kirosanoja,

jotka osoitin sinulle.

juo jokainen aamukahvi kuin se olisi viimeisesi

kerro ne kuuluisat "viimeiset sanat" jo tänään

kuuntele sitä musaa tänään mitä ajattelit huomiseksi

syö tänään elämäsi paras aamupala

selaa lehti läpi ja käy rakentava keskustelu siitä

suutele rakastamaasi ihmistä ja sovi tapaaminen

pidä kädestä ja osoita että rakastat

älä jätä tätä päivää elettäväksi huomiseksi

et ehkä ole täällä enää huomenna

voisin vain suudella,

ja suudella

ja suudella

noita huulia loputtomasti

humaltuen niistä joka kerralla enemmän,

luulen,

että ihmiset kutsuvat tätä

rakastumiseksi.

en mennytkään enää lapsen lipulla linja-autossa,

etkä säkään oo enää siinä,

et oo ollu muutamaan tuntiin,

sain melkein sakot kun selitin sinusta lipuntarkastajille,

lopulta kassaneiti nauroi minulle ja totesi että olen onnekas.

paljon suudelmia kaulalle,

jatkuvasti ihmisiä ovella,

jossain kohtaa me puhuttiin

ettei mulla oo paitaa joka peittäis mun kaulan

mut koska se oisit sä,

emmä sellast paitaa haluis ees.

Me emme olleetkaan

vedenpitävää.

miten pystyt tuollaiseen

antamaan ihmisille otteet elämästäsi

sekoittamaan pääsi pyörälle

juoksemaan elämääsi ja ulos

vuoristorataan ja maailmanpyörään

pikkuinen poika eksyksissä

ehkä minä olenkin

kadonneen pojan mikrofoni-ilmoitus

ehkä sinun ilmoituksesi

virheettömästi haroin hiuksiasi

monien muiden joukossa

olit yksin

ja minäkin olin

olen

ehkä siksi löysimme toisemme

vaikkemme tiedä että olemme yksin

me silti olemme

olimme

ja monien muidenkin hiuksia

koskettaa

hartaasti

rauhallisesti

tuntien oloni tärkeäksi

Jokainen sana sattuu

Tottakai sä tiesit, tuut aina tietämään,

mä haen turvapaikkaa kaikesta

mihin saan kosketusetäisyyden.

jokaisesta, yritän saada kiinni,

saada ne sanomaan ne sanat,

joita oon pelänny itse lausua.

Anna ajan kulua ja hiusten kasvaa,

lumen sataa hiljalleen maahan,

viilto viillon jälkeen,

kokoa itsesi uudestaan,

mä kokoan, viillän, kokoan, viillän.

Kun nuo kaksi rakastavaista riitelevät

näen heissä meidät

joita ei ikinä tule olemaan.

"Pitääks mun juosta sen perään?"

Pidä hänestä kiinni kulta,

pidä tiukasta kiinni,

koska jos minä en ole täällä,

tiedän, että sulla on joku joka pitää susta huolta,

joku, joka pitää kiinni susta kaksin käsin,

joku, joka rakastaa ehdoitta.

Vielä viimeinen hyvän yön suudelma

Aamulla krapulainen olo,

huone näyttää keinuvalta lautalta ulapalla,

pelastusvenettä ei ole näkyvissä.

Sinusta näin unta,

nukahdin viereesi hymy huulilla,

havitellen niillä omiasi jotta saisin vielä viimeisen hyvän yön suudelman.