torstai 17. syyskuuta 2015
Hiljalleen keuhkoihin imeytyvä nikooni,
siksin viimeinen lonkero jääkylmänä vasemmassa kädessä,
ihmisten ilon täyteläinen nauru korvissamme,
edessämme hiipuva auringonlasku on vain osoitus siitä että päivämme vähenevät täällä,
siksi pidänkin kädestäsi kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Uudempi teksti
Vanhempi viesti
Etusivu
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti