Huomaan että tarvitsen konkretiaa:
jotain johon koskea ja nojata,
jotain mitä kurkottaa pimeydestä luokseni
ja jonka tiedän olevan siinä.
Kuitenkin jossain kohtaa kroppani vavahtaa ja kuulen oman ääneni kuiskaavan korvaasi;
'Mä en tiedä mitä sä oot tehny mulle.'
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti