Ei koskaan

Ja niinkuin ennustin,

   ovat hiukseni vaalenneet

ja minä kuljen mustissa vaatteissa

   mutta vanha osa sinusta ei katso minua

enää samalla tavalla,

   sillä silläkään ei ole enää mitään väliä.

Ja vaikka olen nykyään suht onnellinen itseni kanssa

   pitääkö minunkin käyttäytyä kuin olisin entiselläni?

Elämäni lähti toiveajattelun mukaan

Ja jospa tänä yönä

   löytäisin täydellisen rauhan

omassa itsessäni

   mutta se on toiveajattelua.

Ja et välittänyt tarpeeksi päästääksesi irti

Ja minä olin

olen

se kolmaspyörä

ei ollut minun vikani eikä sinunkaan

mutta sinä

jonka teot ja puheet ovat riidassa keskenään,

miten pystyt tekemään tälläistä

ihmisille, joista "välität" oikeasti?

Anna vielä hetki, jooko

Pidän vieläkin ikkunaa auki

jotta voisit kiivetä luokseni yöllä

niinkuin se muka olisi mahdollista,

haluaisin vain että pitäisit minusta kiinni

vielä kerran, 

vielä yhden kerran suojelisit käsivarsillasi,

antaisit minun olla sinun vielä hetken.

Yksinäisyys ei halua olla yksin

Ja täällä on viileämpää, pimeämpää,

ei ristinsieluakaan ole keskikerroksessa,

yksinäisyys on vallannut talomme,

varsinkin öisin se hiipii sänkyyni nukkumaan,

ettei se olisi yksin niinkuin minä.

Ei ole yötä ilman päivää kai

Tekstisi satuttavat minua,

haluaisin että se kipu olisi fyysistä

jotta voisin säädellä sitä mieleni mukaan,

mutta en siltikään pysty siihen koska

lupasin sinulle rakkaani,

etten tee sitä vaikka haluaisin juuri nyt.

Hitaasti

Ja annoin sinun kietoa kaulalleni timantteja vaikka ne tulevat tappamaan minut, hitaasti.

Humalatila

En voi enää laskea sormillani

kauanko siitä on kun humalluin sinusta,

enkä humallu uudelleen.

En halunnut tätä

Ja tänä yönä

   minä itken tämän altaan täyteen

pieniä suolaisia ja väkeviä kyyneleitä.

Sinä katosit

Ja laineet veivät sinut kauas luotani,

   tänäänkin, yhä kauemmas.

Ei tulta ilman savua

Sanat eivät synny huuliltani,

   suomenkieli on hirveän vaikeaa.

Kun en osaa muuttaa ajatuksia sanoiksi,

   jos aloittaisin tupakoinnin,

menisin nyt ulos ja vetäisin hermosauhut

   mutta ei, en polta

 ja paskat.

Sanat olivat eilen vahvoja

Aurinko valaisi taivaantäydeltä,

   istuimme kalliolla.

Sanoin etten aio suudella ketään,

   pysyin sanojeni takana, onneksi.

Ei se puu olisi siinä enää

Jos minäkin piirtäisin

   nimemme kallioon,

olisiko se täydellistä?

Entä jos 

   kirjoittaisin nimesi penkkiin,

istuisimmeko 20 vuoden päästä

   samalla penkillä sylikkäin,

katsellen samaan puuta

   kuin nuoruudessamme?

Ei onnea tullutkaan

Radiossa laulettiin tänäänkin

   rakkaudesta joka on ikuista,

huomenna se ei ehkä enää ole

   "ikuista rakkautta".

Univelkani

Mutta tänä aamuna

   heräsin onnellisena,

koska huomasin että oikea elämä,

   on vihdoin parempaa kuin uni.

En halua kuolla tällä tavalla

Älä anna minun kuolla näin

   etten osaa yhdistää käsivarsiisi

ilmeistyneitä, vuosien kuluttamia

   pisteitä, epätasaisuuksia ja rakkautta.

Tähtikuvioita

Ajatukseni ovat kuin tähtiä

   joita en osaa koota kuvioiksi.

Ehkä se toisi elämääni enemmän iloa

Haluaisin kaikesta huolimatta

   että ohitse lentävä ampiainen

pistäisi minua

   jotta tietäisin olevani hengissä

vieläkin.

Ei mitään tärkeää

Annettiinko sinullekkin pala taivasta,

   vastalahjaksi tuskasta

mitä joudut kantamaan koko ikäsi?

Selvästi päihtynyt

Elämä pirstaleina.

Viimeinen oikea suudelma / vuosia sitten.

Kotini on siellä missä sinä olet

Näen maailman väärinpäin,

   katson pölyä joka sivelee sinua,

kasvojasi kehystävät sirot piirteet,

   hymähtelet itseksesi jollekkin asialle

jota en saa koskaan tietää,

   mutta se ei haittaa minua enää.

"Missä se päätetään, kuka saa sen pienen palan onnea?"

Katkelma laulusta:

Kotimatkalla - Teleks

Hallusinaatiot ovat totta sittenkin

Toinen toisistamme

meistä ei ole huolehtimaan,

eivät sanat korvaa tekoja

ymmärrän sen vasta nyt,

anteeksi siitä,

etten osannut kertoa asioita

niinkuin sinä olisit ne halunnut kuulla.

Näyt on vaan harhoja

Mä näin sen näyn,

se oli tosi kaunis,

vähänniinku säkin.

Rakkaus on rohkeille

Olen sellainen ihminen joka rakasti ennen värejä, nykyään kaikki on sinistä ja punaista. Kirjoitin kirjeitä ja elin onnellisesti pienessä maailmassani. En tuntenut tuskaa, menetystä enkä sinua. Sinulla oli silloin joskus avaimet kaulassani olevaan oveen, se johtaa pimeään puoleeni josta vetäisit tulpan irti. Kun aurinko lakkasi olemasta aurinko, lakkasi minun esityksenikin. En ollut nainen joita näkee lehdissä tai netissä, vaikka minulla olisi täydelliset kasvot, en olisi tarpeeksi. Vihreät verhot menettivät värit ja silmistäni katosi tuulenvire joka piti minut kasassa, en halua että olen riippuvainen sinusta, nyt kun tunnustin sen, hieman haparoiden, sinä et sanonut samoja sanoja, enää, miksi, koska, joskus, ikinä, anteeksi.

Me

En katsoisi sinua,

en koskisi ihoasi,

en näkisi sinua ollenkaan,

en antanut mahdollisuutta itselleni,

sinulle kyllä,

en tahtonut nähdä oikeasti itseäni,

sinun näkökulmastasi,

huomaatko kaiken,

olet täysi kusipää,

paskaa,

mitätön,

niinkuin me muutkin.

Olemme vain

... me