Hiljalleen keuhkoihin imeytyvä nikooni,

siksin viimeinen lonkero jääkylmänä vasemmassa kädessä,

ihmisten ilon täyteläinen nauru korvissamme, 

edessämme hiipuva auringonlasku on vain osoitus siitä että päivämme vähenevät täällä,

siksi pidänkin kädestäsi kiinni.

Olet elämäni ensimmäinen rakkaus

Ja minä vieläkin katson sinua jokaisella kerralla kun näen sinut kuin olisit ihmeellisin asia maan päällä, minulle oletkin.

En edes osaa kuvailla tunnetta kun olen kanssasi, toiset sanoisivat tämän tunteen olevan 'alkuhuumaa' mutta silloin minun alkuhuumani sinuun olisi kohta kestänyt viisi kuukautta, en oikein usko.

Mutta olen onnellinen kanssasi, aamuisin avaan viestisi ensimmäisenä herätessäni ja iltaisin nukahdan hymy huulillani ajatellen sinua ja nauruasi.

Ja parasta kaikessa tässä on se, että voin olla täysin oma itseni seurassasi; voin olla vihainen jos siltä tuntuu, voin itkeä jos haluan ja nauraa kuin mielipuoli koska sinä olet ottanut minut osaksi maailmaasi tälläisenä kuin olen.

Olet elämäni ensimmäinen rakkaus.

Rakastan sinua

Kävelet ulos kirpeän raikkaaseen aamuun, kädessä kahvikuppi ja tupakka.

Tulen jakkaran kanssa viereesi, sytytät tupakkasi ja vedät päivän ensimmäisen nikotiiniannoksen keuhkoihisi.

Mietimme edellistä yötä ja sitä, mitä söisimme aamupalaksi.

Päädymme kalapuikkoihin ja paistettuihin muniin.

Ja minä katselen sinua vaikka olet juuri tullut suihkusta kanssani, aamu-uniset silmäsi katsovat tupakkaa samalla kun vedät sen mustaherukkamentol-makua henkeesi.

Olet kauneinta mitä tiedän, kun avasin silmäni olit siinä ja pidit kiinni kun en saanut unta, jaksat suudella huuliani vaikka ne ovat yön jäljiltä kuivat, jaksat kuunnella Kasmirin Ryan Gosling-biisiä kanssani ja laulaa kertosäettä monta kertaa putkeen.

Rakastan sinua.

Rakasta minua vielä sekuntti pitempään,

suutele itsesi rakkauden kanssa huulilleni,

anna minun rakastuttaa itseni tuoksuusi,

merkitä sinut omakseni ja kuvitella huominen kanssasi.

Anna minulle vielä sekuntti enemmän,

anna viimeinen katse,

älä anna hihansuusta irtoavan käden olla viimeinen kerta kun kosketat minua.

Lupaa minulle että tulet uudestaan työntämään hiukseni korvani taakse,

lupaa, että tulet suutelemaan harhautuneita huuliani aamuisin vielä uudestaan.

Ketä me olemme?

Minä olen vienoinen nousuhumala ja kikattava ääni valokeilassa,

Sinä taas kännissä toisia parittava hiljainen ääni taustalla.

Minä olen punavalkoisen mekon viimeinen laskos,

Sinä olet saksien ensimmäinen leikkaus arpi.

Minä olen lapsellinen ja lapsenmielinen keinu tarhan pihassa,

Sinä olet taas viimeisen metron kahiseva jarrutusääni huoltovarikolla jossa ei ole ketään.

Paljastuminen

Edellinen ei jaksanut kannatella valtavaa persoonaani,

ei jaksanut katsella iltaisin itkuisia silmiäni eikä jaksanut suudella poskiltani noita kyseisiä kyyneleitä ja sanoa, että mä oon tässä, sun ei tarvitse pelätä.

Edellinen ei vetänyt minua itseään vasten kun makoilimme sängyssä, ei nauranut eikä pitänyt kiinni kun olisi pitänyt.

Edellinen ei pakottanut minua kokeilemaan omia rajojani kokoajan, ei odottanut että olisin rauhoittunut vaan sulki oven ja lähti pois.

Edellinen vain istui luonani ja katseli minua, katseli eikä huutanut minulle vaikka olin tehnyt virheen, ei näyttänyt minulle itsestään mitään ja minä paljastin hänelle kaiken itsestäni.

Ja eniten pelkään että jos paljastan itseni sinulle, sinä et näytä itseäsi minulle.

Hänen silmänsä ovat kuin sade. Iho kuin talvi, keuhkot kuin poltettu helvetti.

Hän maistuu taivaalle ja tupakalle.

Hän elää kuin hurrikaani, hän polttaa meitä kuin aurinko.

Hänellä on kaikki maailman meret iiriksissään, kahvia naurun seassa.

Sydän rakastuu, hymy kuin kevät, ajatukset samanlaiset kuin kesä, hän jättää sinut samallailla kuin talvi tulee, äkkiä ja arvaamatta.

Hän muuttuu kuin vuodenajat, hän unohtaa meidät.